Ohjelmamme
SAA Kokokouksiin osallistuminen on alku uudelle elämäntavalle. Vaikkakin SAA toveriseura tukee toipumistamme, todellinen toipuminen on kuvattu askeleissa.
Kokouksiemme avulla opimme soveltamaan askeleita elämässämme. Työ askelten parissa johtaa hengelliseen heräämiseen ja kestävään vapautumiseen addiktiostamme.
SAA:n kaksitoista askelta
SAA Kokokouksiin osallistuminen on alku uudelle elämäntavalle. Vaikkakin SAA toveriseura tukee toipumistamme, todellinen toipuminen on kuvattu askeleissa. Kokouksiemme avulla opimme soveltamaan askeleita elämässämme. Työ askelten parissa johtaa hengelliseen heräämiseen ja kestävään vapautumiseen addiktiostamme.
Kun aloimme osallistua SAA-kokouksiin yllätyimme, kuinka ihmiset nauttivat elämästään ja olivat vapautuneet heidät SAA:han tuomasta kivuliaasta ja pakkomielteisestä käyttäytymisestä. Muiden jakaessa toipumisensa ymmärsimme lopulta, että edistyäksemme oli meidän oltava valmiit antamaan kaikkemme mitä ikinä se tarkottaisikaan, muutoin emme pystyisi saavuttamaan seksuaalista raittiutta saatika pysymään siinä. Olimme oppineet kovemman kautta, ettemme voisi saavuttaa pysyvää raittiutta mikäli emme olisi valmiit muuttamaan tapaamme elää.
Jos voimme rehellisesti kohdata ongelmamme ja olemme halukkaita muuttumaan. Johtavat 12-askelta hengelliseen heräämiseen ja antavat meille mahdollisuuden elää näiden hengellisten periaatteiden mukaisesti. Ottamalla nämä askeleet mahdollistamme perusteellisen muutoksen elämässämme. Nämä askeleet ovat toipumisemme kulmakivi.
1. Myönsimme voimattomuutemme pakonomaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseemme nähden – että elämämme oli muuttunut hallitsemattomaksi.
2. Aloimme uskoa, että jokin itseämme suurempi voima voisi palauttaa mielenterveytemme.
3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalalle sellaisena kuin Jumalan ymmärsimme.
4. Suoritimme perusteellisen ja pelottoman oman itsemme moraalisen itsetutkiskelun.
5. Tunnustimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.
6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteenvirheemme.
7. Nöyrästi pyysimme Jumalaa poistamaan vajavuutemme.
8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.
9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä aina kun mahdollista, paitsi jos se vahingoitti heitä tai muita.
10. Jatkoimme itsetutkiskelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen viipymättä.
11. Yritimme rukouksen ja mietiskelyn avulla parantaa tietoista yhteyttämme
Jumalaan, niin kuin Jumalan ymmärsimme, rukoillen ainoastaan tietoa
Jumalan tahdosta meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.
12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa
tämän sanoman toisille seksiaddikteille ja harjoittaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.
Nämä askeleet ovat ohjelmamme ydin. Niissä on syvällisyyttä, jota tuskin pystyimme ohjelman vasta-alkajina aavistamaan. Askeleita työstäessämme muodostamme suhteen itseämme korkeamman voiman kanssa ja kukin meistä päätyy omaan henkilökohtaiseen käsitykseensä Korkeammasta Voimastamme. Vaikka askelteksteissä tästä Voimasta käytetään “Jumala” -sanaa, SAA ei ole yhteydessä mihinkään uskontokuntaan tai uskontunnustukseen.
Ohjelma tarjoaa hengellisen ratkaisun riippuvuuteemme eikä edellytä liittymistä mihinkään tiettyyn uskonsuuntaan tai -käytäntöön. Tämä polku on riittävän leveä kaikille, jotka haluavat kulkea sitä pitkin.
Kahdentoista askeleen työstämiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa tai SAA:n vahvistamaa tapaa. Useimmat meistä oppivat tavan työstää askeleita kummeiltamme. Monet meistä saivat oivalluksia kirjoista tai omaksuivat työskentelytapoja toisista kahdentoista askeleen ohjelmista. Tässä kirjassa ehdotamme kunkin askeleen kohdalla työskentelytapoja sen perusteella, mikä on toiminut monen jäsenen kohdalla.
Askeleiden sisältämät tärkeät tehtävät kytkeytyvät toisiinsa prosessiksi, joka rakentaa uutta toipumiskeskeistä elämäämme hengellisille periaatteille. Askeleet on numeroitu, koska niiden on tarkoitus viitoittaa hengellistä kehitystämme. Työstämme askeleita numerojärjestyksessä, sillä jokainen askel luo perustan seuraaville askeleille. Askeltyössä suoritetaan usein jokin tietty tehtävä, kuten kirjoitetaan luetteloita, jotka edellyttävät itsemme ja elämäntapamme rehellistä tutkiskelua. Jokainen tehtävä tuntuu myös sisimmässämme, kun vähitellen päästämme irti vanhoista ajattelutavoistamme ja solmimme tietoisen yhteyden Korkeampaan Voimaamme.
Yksikään askel ei onnistu eristyksissä. Teemme askeltyötä yhdessä jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää ongelmamme ja välittää toipumisestamme, mieluiten kummin. Kummi auttaa meitä valmistautumaan kuhunkin askeleeseen sekä opastaa, neuvoo ja kuuntelee meitä jakaessamme saamaamme kokemusta ja näkemystä.
Mutta askeleet ovat enemmän kuin vain sarja harjoituksia; ne tarjoavat perusperiaatteet elämiseen. Useimmat meistä löytävät päivittäin tilaisuuksia soveltaa yhtä tai useampaa askelta johonkin haasteeseen elämässämme. Ajan myötä askelten hengelliset periaatteet nivoutuvat ajatuksiimme, tunteisiimme ja käytökseemme. Huomaamme, että emme ainoastaan työstä askeleita vaan elämme niitä.